Olen lukenut monista lehdistä ja nähnyt telkkarista, kuinka trikoista matonkudetta on hyödynnetty ties sun missä. Itse tein oman kokeiluni parhaat päivänsä nähneen nahkaisen sohvatuolimme kanssa. Istuinosa on/oli aivan järkyttävässä kunnossa. Väriltään myrkynvihreä miellyttää tälläistä retrohörhöä. Joten marssin paikalliseen kangaskauppaan ja ostin pari kerää limenvihreätä matonkudetta ja 70 cm saman sävyistä puuvillakangasta. Hintaa ostoksille kertyi yhteensä 13,93 €. Kuteet kerälle ja virkkuupuikko heilumaan. Kude oli todella nopeata työstää ja lopputuloskin miellytti omaa silmää. Juuri sellainen, kuin suunnittelin. Nyt on nojatuoli saanut jatkoajan.

Koska kudetta oli jäljellä ja viikonloppuna tarkoitus tehdä vierailu serkkulikan luokse Jyväskylään, virkkasin Outille vielä pari pannunalusta. Pakettiin pakkasin mukaan kaksi pientä kynttilälyhtyä ja pari pöytäkynttilää. Syksyinen vieminen..